Juhani Saksikäsi

Moi, sulta on tullu uus ”Muutokset mahdollisia” levy lähes 10 vuoden tauon jälkeen, tää on täysin
instrumentallevy eli ”Häkälöylyt” vuodelta 2008 sai jatkoa, kerrotko vähän meiningeistä?

Joo, olihan tossa aikamoinen tauko tosiaan, kyllä mä välillä koitin kehitellä jotain juttuja mutta tuntui ettei
oo oikeen tarpeeks aikaa ajattelulle eikä sit mielenkiintoakaan, hommat ei vaan edennyt. Tossa 2015 alkoi
sit tuntumaan että alkaakin syntymään juttuja, ja aloin jopa miettimään että jos sitä ihan levynkin sais
vielä aikaseks, tosin päätin kuitenkin tehä ja kehitellä juttuja ihan sillee iisisti ja ilman mitään tavoitteita.
Häkälöylythän tein aikoinaan ajatuksella että tää on varmaan vika levy jonka tuun tekemään ja se olikin
aikamoinen setti päälle kun alkoi elämässä olla niin paljon kaikkea muuta kuin vapaa-aikaa. Tää uus levy
tuli loppujenlopuksi sitten yllättävänkin helposti, ja voin kertoa jo että tälle instrumentalmeiningille on
tulossa jatkoa, muutamakin projekti käynnissä tässä paraikaa.

Niin, ootko nyt siirtynyt sitten ihan kokonaan instrumentalhommiin? Sut muistetaan kuitenkin
myös räppijutuista.
No tällä hetkellä tuntuu että oon joo, se tuntuu jotenkin tosi luontevalta ja mielenkiintoiselta. Oon mä
tossa räppijuttujakin kokeillut mutta se ei jostain syystä tunnu enää luontevalta eikä edes kovin
mielenkiintoiselta. Itekkin oikeestaan kuuntelen kaikenmaailman instrumentalmusaa nykyään aika
pitkälti. Räppiä yritän välillä kuunnella mutta ei sitä oikeen jaksa. Mutta siis ei pidä koskaan sanoo ei
koskaan, voihan se olla että joku päivä vielä tulee räppiäkin. Tällähetkellä kuitenkin toi instruhomma
tuntuu tosiaan kivalta, on kiva istuskella laitteiden ääressä ja kehitellä ja kokeilla juttuja. Oikeestaan itestä
tuntuu että tää uus levy on mun eka levy, ja tavallaanhan näin onkin koska tämä on eka Juhani Saksikäsi –
nimellä julkaistu.

Mites keikkailu?
Oon kehitellyt ja miettinyt keikkasettiä instrumentalmeiningillä, se ois varmaan pitkälti DJ-tyylinen, plus
mpc ja yks skrätsilevari efektien kautta yms.. saa tarjota keikkoja kyl, mielellään ehkä jostain pienestä
paikasta.

Hyvät Levyt on taas kehissä, mitäs suunnitelmia sen suhteen?
No lähinnä tietysti julkaista omaa musaa ja broidinkin levy on tulossa tän kautta. Tiedän kuitenkin että
suomessa on hyviä biitti/instrukaman tekijöitä, saattaisi kiinnostaa julkaista myös muiden levyjä. Demoja
saa lähetellä!